Tänään kävimme läpi kaikkia kyläpäiville tulevia ohjelmia. Ensin kuitenkin teimme lämmittelyharjoituksia ja pienin osallistuja olikin innokkaana niitä vetämässä.
Kuuntelimme lauluja joita "emännät" esittävät raktorin lavalla. Sovimme myös, että yhden laulun taitava laulajamme laulaa ihan itse vaikka muut tulevat nauhalta.
Saimme myös esimakua tulevasta viikatteenliippaus konsertista kun esiintyjät hieman harjoittelivat duettoaan. Ideoimme myös tausalle kuoron heinää haravoivista kyläläisistä.
Aloimme myös harjoitella sketsiä. Aloimme improamaan sketsin olemassa olevan rungon pohjalta maitolaiturilla olevien ihmisten keskinäisiä suhteita ja tunteita. Emme vielä välittääneet puuttuvista varsinaisista vuorosanoista. Muutamia perinne sanontoja otimme jo mukaan harjoitteluun.
Tällä kerralla kuvaaja tuli meitä kuvaamaan, mutta emme antaneet sen häiritä menoa...
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Kuulto Lentiira 24.4
Tänään ryhmällämme oli erittäin tuottelias päivä. Saimme kasaan Kesäpäivien rungon ja sketsin raamit.
Aloitimme harjoituskerran kokoamalla ajatuksiamme ja ideoitamme.
Tällä kerralla lapset ja aikuiset oli jaettu eri tehtäviin.
Lapsien tehtävänä oli harjoitella Kainuun perinneleikkejä joita he leikkivät ja leikittävät yleisön lapsia kyläpäivillä.
Tämän hetkinen tillanne on, eettä meillä on tulossa kyläpäiville Kuulto-hankkeen saldona. Lapsien perinneleikki-leikitys, emännät lavalla musiikkiesiitys, viikatteen liippauskonsertti ja sketsi.
Tänään keskityimme lähinnä sketsiin, mutta sitä ennen teimme vauhdikkaita lämmittelyharjoituksia, joissa oliva mukana kaikki.
Sketsiä lähdimme työstämään roolien kehittämisellä ja improamalla. Rooleja löytyikin kainosta piiasta diakonissaan ja niittorengistä sinkkuun pappiin. Hieman jo kehittyivät roolihahmojen keskinäiset suhteetkin. Seuraavassa harjoitteessa improsimme eri henkilöiden kohtaamisia. Tästä harjoitteesta saimme sketsiin lisää roolihahmoja ja heidän keskinäisiä suhteita.
Imrosimme myös siansaksa kohtaamisen maitolaiturilla.
Viimeisenä harjoituksena penryhmät imrosivat pienen kohtauksen yhteen lauseeseen perustuen. Kaiken kaikkiaan saimme tänään aikaseksi sketsin rungon ja mikä parasta kaikilla oli hauskaa ja naurua piisasi.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
14.4.2013 4. Kuulto-työpaja Otanmäessä
Kevät on täällä!
Flashmob tanssi alkaa olla valmis, joten tällä kertaa harjoittelimme sitä vain parisen kertaa. Keskityimmekin erilaisiin luoviin leikkeihin ja harjoitteisiin. Pelasimme Matthewn johdolla ”stepping stones” nimistä leikkiä ja siihenhän jää koukkuun! Pointtina on se, että ryhmällä on tietty määrä lattiamuotoja, joita käyttävät astinkivien tapaan, ja heidän on yhdessä kuljettava niillä eteenpäin ja päihittää esteitä. Lattiaan ei saa koskea! Se on mahtava peli ja käy niin lapsille kuin aikuisillekin.
Näissä Kuulto-työpajoissa mukavinta onkin juuri yhdessä oleminen ja tekeminen. Osallistujat saavat vaikuttaa työpajojen sisältöön ja suunnitelmat saattavat muuttua tanssista leikkiin osallistujien toivomuksesta. Tärkeintähän on juuri se, että teemme yhdessä jotain hauskaa ja rentoa, eikä ryppyotsaisena treenaaminen. No kyllä me vähän kuitenkin harjoiteltiin break dance liikkeitä…
Viikon päästä meillä on viimeinen tapaaminen! Aika on mennyt todella nopeasti… Ensi viikolla varmasti leikitään lisää. Ainakin näin työpajan vetäjät toivovat!
Anna ja Matthew
7.4.2013 3. Kuulto-työpaja Otanmäessä
Hei Kaikki!
Meillä vaan hauska meno täällä Otanmäessä jatkuu! Jäi taas kovin positiivinen olo tästä kerrasta. On myös mukava nähdä, että samat nuoret tulevat joka viikkoJ Työpajoissa on rento ja leppoisa tunnelma. Aika menee siivillä ja olo on aina pirteä työpajan jälkeen.
Kolmannella kerralla harjoiteltiin ahkerasti flash mob tanssia ja Matthew opetti lisää break dancen askeleita. Osallistujat selvästi ottavat harjoittelun tosissaan ja haluavat oppia. Se on mahtavaa! Joka viikko on menty eteenpäin ja vaikeutettu harjoitteita. Osallistujat ovat myös päässeet itse luomaan omia liikkeitä ja tekemään koreografiaa. Hienoja muuveja!
Heikki Törmi tuli myös vierailemaan ja kuvaamaan materiaalia Kuulto-dokumenttia varten. Osallistujia haastateltiin ja kuvattiin tanssimassa. Varmasti meitä kaikkia jännitti kun kamera kävi! Onneksi Heikki Törmi on niin mukava heppu, että jännitys karisi pois nopeasti. Kuulto dokumentti esitetään Vaalassa 7.6.2013 klo.12:15:30 välisenä aikana, jolloin on myös Kuulto-projektin päätöstilaisuus. Dokumentti lähetetään myös jokaiseen kuntaan, jotta kaikki osallistujat saavat mahdollisuuden nähdä sen.
Ensi viikkoon!
Anna ja Matthew
torstai 18. huhtikuuta 2013
Kuulto Lentiira 17.4
Tänään meillä oli kyläläisten kanssa toinen harjoituskerta. Väkeä oli mukana melkein puolet enemmän kuin viimeksi vaikka sairastapauksien vuoksi ainakin kolme oli poissa. Mukana tällä kerralla oli yhteensä 12. Lapsia oli 7 ja aikuisia 5. Energiaa ja ääntä riitti lapsienemmistön touhutessa.
Harjoituskerta oli tällä kerralla jaettu kahteen osaan. Ensimmäisellä puoliskolla teimme teatteri-ilmaisun perusharjoitteita ja toisella suunnittelimme tulevia sketsejä kyläpäiville. Teimme ääni-, tunnetila ja keskittymisharjoitteita. Kaikki olivat touhussa mukana eikä laajaa ikähaarukkaa edes huomannut. Naurua riitti ja välillä tärykalvot olivat kovilla ääniharjoituksia tehdessämme...
Sketsien suunnitteluun virittäydyimme katselemalla vanhoja kuvia ja keksimällä niiden pohjalle tarinat. Faktat ja fiktiot sekoittuivat ryhmäläisten kertoessa heinänteosta, työhevosista, maitolaiturilla tapaamisesta ja tervaksien teosta.

Lopuksi ryhmä jakautui ryhmiin, jotka kirjasivat ideoita sketseistä. Ideoita oli runsaasti ja saimmekin koottua "rungon" kyläpäivien eri sketseille. Jaoin lopuksi jokaiselle pienet tehtävät, joita heidän tulisi miettiä ennen seuraavaa kertaa. Lopetimme hyvillä ja luottavaisilla mielillä.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Paltamon Kabaree-ryhmä
Kabaree-ryhmä
oli toiveissaan saada heidän musiikkipainotteiseen näytelmään ohjaajaa ja
laulunopettajaa. Kun kokoonnuimme Eija-Riitan kanssa ensimäistä kertaa
Paltamoon ja tapasimme ryhmän, muistutimme uudelleen ettei tämä ole tuntien
puitteissa mahdollista.
Ryhmällä oli valmis käsikirjoitus ja laulujen sanat osin jo hallussa. Lupasimme kuitenkin auttaa parhaamme mukaan. Molemmat hurmaannuimme tähän ryhmään, joka on kokoontunut aktiivisesti viikoittain viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan.
Seuraavat
neljä kertaa käydessäni pureuduimmekin laulullisiin kohtauksiin, niiden
rakenteisiin ja mitä niissä tapahtuu. Yllättävän paljon saimmekin aikaan niin
vähässä ajassa. Vaikka emme pystyneetkään vankkaa esitysrunkoa tässä ajassa
rakentamaankaan, pystyimme yllättävän paljoon. Jatkan myös ryhmän kanssa
esitysken tekoa muun rahoituksen turvin. He olivat neuvotelleet
Kansalaisopiston kanssa ja saaneet sieltä käsin lisärahoitusta. Tällä hetkellä
se näyttää, että jatkamme yhteistyötä noin 16 oppitunnin verran.
Kira Riikonen
torstai 4. huhtikuuta 2013
Sotkamon Heinis kylä 21.3.2013
Tervehdys!
Sotkamon Kuulto projekti polkaistiin käyntiin
Heinämäen kylällä, Heinis kylätalolla torstaina 21.3. Vaikea sanoa kenen
hämmästys oli suurin kun teatteri-ilmaisun ohjaaja Elsa Lankisen ja tanssija,
tanssinopettaja Anna Riski-Round avasivat hämärtyvässä pakkasillassa komean
Heinis talon ovet ja eteisessä odotti viisi ravasta miestä, takkeineen ja
partoineen, saappaat jalassa.
Hämmästys oli varsin positiivinen, meidät nuoret
ohjaajat otettiin lämmöllä vastaan. Mukaan joukkoon liittyi vielä yksi mies ja
nainen, osallistujat olivat kaikki Heinämäen kylän vakioasukkaita sekä kyläyhdistyksen
aktiiveja.
Ensimmäinen työpaja kerta pohjautui toisiimme
tutustumiseen, kylän tarinoihin ja historiaan sekä yhteiseen tulevien
työpajojen ideointiin. Opimme monia mielenkiintoisia asioita Heinämäen kylästä
ja kylätalosta, joka on toiminut lähes sata vuotta Heinämäen kylän kouluna. Talo
saneerattiin kyläkeskukseksi vuonna 2005. Nykyään se toimii aktiivisesti kylän
vapaa-ajanviettokeskuksena kyläläisille, kylän vieraille ja loma-asukkaille.
Melkein kaikki osallistujat kävivät nuoruudessaan
tuota samaista koulua ja osa oli toisilleen jopa vanhoja luokkakavereita.
Muistelo kirvoitti monia tarinoita vanhoista hyvistä koulumuistoista – ja ei
niin hyvistä opettajista. Heinis taloon liittyy siis paljon tarinoita ja
tunnearvoa.
Tarinoista ja ennen kaikkea kohtaamisista jäi meille
lämmin ja turvallinen olo. Tuleville työpajakerroille suunnittelimme yhdessä
tanssia, laulua, teatteri kohtauksia, perinteiden ja muistojen jakamista ja
hyvää mieltä. Kenties tulossa on vielä jopa ”Heinätanssit”.
Anna ja Elsa
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Puolanka 16.-17.3.2013
Puolangalla Kuulto-hanke tarjoaa kahden viikonlopun
mittaisen intensiivisen teatterityöpajan alle 25-vuotiaille nuorille.
Työpajassa tutustutaan näyttelijäntyön ja itseilmaisun perusteisiin erilaisten
teatteriharjoitteiden ja improvisaation kautta. Opetellaan fyysistä ilmaisua,
äänen käyttöä, sekä yhteistyötä, toisten kuuntelua ja reagointia. Ennen kaikkea
tarkoitus on pitää yhdessä hauskaa ja yllättyä!
Ensimmäiseen viikonloppuun osallistui 16
Puolankalaista nuorta, ohjaajille oli iloinen yllätys, että mukaan lähti näin
moni.
Ensimmäinen viikonloppu meni tutustuessa toisiimme
ja perus teatteri-ilmaisuharjoitteisiin, sekä improvisaation sääntöihin.
Improvisaatiossa on kysymys ajatusten tyhjentämisestä, hetkessä toimimisesta
yhteistyössä toisten esiintyjien kanssa ja heittäytymisestä syntyvän tarinan
vietäväksi. Tämä vaatii sitä, että opitaan luopumaan liiasta itsekritiikistä,
iloitaan ”mokan” sattuessa, luovutaan nokkeluudesta ja ”hauskan esittämisestä”
ja tärkeimpänä opetellaan sanomaan ”joo” sekä omille että toisten ideoille.
Ideoiden hyväksyntä tyrmäämisen sijaan saa aikaan ehtymättömän lähteen, yhdessä
ideoiminen on luovuutta parhaimmillaan!
Nämä ovat tärkeitä taitoja elämässä ylipäänsä.
Ankara itsekritiikki ja negatiivisen ilmapiirin luominen vaikeuttavat elämää ja
toisten kanssa toimimista. Liian usein vastataan ”ei” sen sijaan, että
vastattaisiin ”kyllä”, tällainen tyrmääminen ei johda mihinkään. Me
kannustetaan kaikkia sanomaan ”joo” ja heittäytymään mukaan rohkeasti. Sillä
tavoin voi saada rikkaita elämyksiä, tehdä kiinnostavaa, koskettavaa teatteria
ja saada mielenkiintoisen elämän.
Ensimmäinen viikonloppu Puolangalla oli siis täynnä
”joo” huudahduksia, mukaan heittäytymistä ja naurua! Oli suuri ilo työskennellä
nuorten kanssa, joista paistoi halu yhteistyöhön ja oppimiseen.
Hauskaa oli!
Työpajan ohjaajina toimivat teatteri-ilmaisun
ohjaajat Niina Piirainen ja Kimmo Penttilä Kajaanin Harrastajateatterilta
Otanmäki 24.3.2013
Hei kaikki!
Toisella kerralla Otanmäen Kuulto-työpajalla oli 11 osallistujaa! Huikeaa! Ensimmäisellä kerralla oli neljä. Toki määrähän ei ole se tärkein, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä kiva saada lisää innokkaita nuoria mukaan tanssimaan.
Matthew aloitti tällä kertaa ja perehdytti osallistujia breakdancen maailmaan:
"This time I introduced some basic principles of popping and locking. We continued with six step and looked at a foot work technique called "CC". It was nice to see some new faces and enthusiastic young people. I look forward to the next time with some fun and games! We will be learning baby freezes:)"
Osallistujat todella olivat innoissaan ja harjoittelivat ahkerasti. Olipas kiva seurata tätä intoa!
Harjoittelimme myös meidän flashmob tanssia ja kehitimme ryhmissä omia koreografioita. Nämä nuorten omat koreografiat päätyvät myös lopulliseen tanssiesitykseen:)
Ensi kerralla meille tuleekin Heikki Törmi vierailemaan ja kuvaamaan työpajaa dokumenttia varten! Jatkamme myös flasmobin harjoittelua....

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)