torstai 4. huhtikuuta 2013

Sotkamon Heinis kylä 21.3.2013


Tervehdys!

Sotkamon Kuulto projekti polkaistiin käyntiin Heinämäen kylällä, Heinis kylätalolla torstaina 21.3. Vaikea sanoa kenen hämmästys oli suurin kun teatteri-ilmaisun ohjaaja Elsa Lankisen ja tanssija, tanssinopettaja Anna Riski-Round avasivat hämärtyvässä pakkasillassa komean Heinis talon ovet ja eteisessä odotti viisi ravasta miestä, takkeineen ja partoineen, saappaat jalassa.

Hämmästys oli varsin positiivinen, meidät nuoret ohjaajat otettiin lämmöllä vastaan. Mukaan joukkoon liittyi vielä yksi mies ja nainen, osallistujat olivat kaikki Heinämäen kylän vakioasukkaita sekä kyläyhdistyksen aktiiveja.

Ensimmäinen työpaja kerta pohjautui toisiimme tutustumiseen, kylän tarinoihin ja historiaan sekä yhteiseen tulevien työpajojen ideointiin. Opimme monia mielenkiintoisia asioita Heinämäen kylästä ja kylätalosta, joka on toiminut lähes sata vuotta Heinämäen kylän kouluna. Talo saneerattiin kyläkeskukseksi vuonna 2005. Nykyään se toimii aktiivisesti kylän vapaa-ajanviettokeskuksena kyläläisille, kylän vieraille ja loma-asukkaille.

Melkein kaikki osallistujat kävivät nuoruudessaan tuota samaista koulua ja osa oli toisilleen jopa vanhoja luokkakavereita. Muistelo kirvoitti monia tarinoita vanhoista hyvistä koulumuistoista – ja ei niin hyvistä opettajista. Heinis taloon liittyy siis paljon tarinoita ja tunnearvoa.

Tarinoista ja ennen kaikkea kohtaamisista jäi meille lämmin ja turvallinen olo. Tuleville työpajakerroille suunnittelimme yhdessä tanssia, laulua, teatteri kohtauksia, perinteiden ja muistojen jakamista ja hyvää mieltä. Kenties tulossa on vielä jopa ”Heinätanssit”.

Anna ja Elsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti