torstai 18. huhtikuuta 2013

Kuulto Lentiira 17.4

Tänään meillä oli kyläläisten kanssa toinen harjoituskerta. Väkeä oli mukana melkein puolet enemmän kuin viimeksi vaikka sairastapauksien vuoksi ainakin kolme oli poissa. Mukana tällä kerralla oli yhteensä 12. Lapsia oli 7 ja aikuisia 5. Energiaa ja ääntä riitti lapsienemmistön touhutessa.






Harjoituskerta oli tällä kerralla jaettu kahteen osaan. Ensimmäisellä puoliskolla teimme teatteri-ilmaisun perusharjoitteita ja toisella suunnittelimme tulevia sketsejä kyläpäiville. Teimme ääni-, tunnetila ja keskittymisharjoitteita. Kaikki olivat touhussa mukana eikä laajaa ikähaarukkaa edes huomannut. Naurua riitti ja välillä tärykalvot olivat kovilla ääniharjoituksia tehdessämme...



Sketsien suunnitteluun virittäydyimme katselemalla vanhoja kuvia ja keksimällä niiden pohjalle tarinat. Faktat ja fiktiot sekoittuivat ryhmäläisten kertoessa heinänteosta, työhevosista, maitolaiturilla tapaamisesta ja tervaksien teosta.


Lopuksi ryhmä jakautui ryhmiin, jotka kirjasivat ideoita sketseistä. Ideoita oli runsaasti ja saimmekin koottua "rungon" kyläpäivien eri sketseille. Jaoin lopuksi jokaiselle pienet tehtävät, joita heidän tulisi miettiä ennen seuraavaa kertaa. Lopetimme hyvillä ja luottavaisilla mielillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti