perjantai 3. toukokuuta 2013

Otanmäki 5.työpaja 21.4.2013


Viimeistä viedään!

Viimeinen Kuulto työpaja Otanmäessä… Uskomatonta, että aika hurahti näin vikkelään! Näitä mukavia sunnuntai iltapäiviä muistelemme lämmöllä.

Saimme tanssiesityksen valmiiksi! Intoa tanssin esittämiseen löytyi kaikilta ja tytöt jo suunnittelivat esitystä vappujuhliin. Mahtavaa! Toivottavasti esitys innostaa myös muita mukaan tanssimaan.

Meille tuli myös tällä kerralla yllätysvieraita! Saimme kaksi uutta osallistujaa kesken kaiken työpajan. Poika-parat halusivat vain sisälle lämpimään, mutta me suostuimme avaamaan oven vain sillä ehdolla, että tulevat mukaan tanssimaan ja pelaamaan. Ja he innostuvat! Työpajan lopussa harmittelivat sitä, että oli viimeinen kerta. Ehkäpä Otanmäkeen saadaan koottua ryhmä ensi syksyksi. Tanssista ja ilmaisusta kiinnostuneita on paljon!

Näin viimeisen työpajan kunniaksi pelasimme tanssin ohella hauskoja leikkejä. Nauru raikui pihalle astiJ Juttelimme myös osallistujien kanssa Kuulto-projektista ja heidän ajatuksistaan ja fiiliksistä. Kuulto on ollut kaikkien mielestä mukava kokemus ja on ollut kiva olla yhdessä tekemässä juttuja. Yhdessä oleminen ja tekeminen jäivät meillekin päällimmäisenä mieleen. On ollut huippua tutustua näihin nuoriin! Toivottavasti törmäämme useamminkin!

Anna ja Matt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti