perjantai 3. toukokuuta 2013

Sotkamo 25.4.2013


Sotkamo yllättää!

Ryhmä vaihtui Sotkamossa vähäisen osallistujamäärän takia. Nyt kolmannella kerralla Sotkamon työnväentalon kantikset ottivat meidät lämpimästi vastaan. Vastassa oli neljä upeaa naista, joista jokainen oli mahdottoman avoin ja vastaanottava. Tarjolla oli kahvia ja teetä, halauksia ja räiskyvää huumoria. Ilta oli siis naurua, lämpöä ja yllätyksiä täynnä!

Aluksi tutustuimme toisiimme erilaisten leikkien ja harjoitteiden avuin. Oli mahtavaa tutustua ihmisiin, joiden kanssa tuntui jo heti alusta synkkaavan hyvin. Huumorimme oli hyvin samankaltaista ja tuntui, että kaikkien oli helppo kohdata toisensa.

Moni osallistujista on jo tullut tutuksi esiintymisen ja teatterin kanssa harrastustensa kautta, joten Elsan ja minun johtamat tanssi- ja teatteriharjoitteet osuivat ja upposivat. Osallistujilla oli mahtavaa heittäytymistä ja rohkeutta. Tuntui luontevalta olla mukana ja osallistua myös näin työpajan ohjaajana. Kannustava ilmapiiri puolin ja toisin varmasti auttoi tässä. Koska tunnelma oli niin avoin ja rento, alkoivat useat harjoitteet kehittyä uusiin muotoihin. Kehittelimme siis ihan vahingossa uusia ideoita, leikkejä ja harjoitteita. Näitä aion jakaa eteenpäin. Mahtavaa!

Osallistujat olivat myös mahtavia tanssijoita! Musa päälle ja menoks! Improvisaatio ei tuottanut minkään sortin ahdinkoa, vaan päinvastoin, tanssi lähti kuin ohjus käyntiin. Tämä on tanssinopettajan unelmaryhmä <3

Kaiken kukkuraksi meitä hemmoteltiin lopuksi vielä rummutusterapialla. Kääriydyimme kynttilän ääreen ja kuuntelimme kuinka rumpu kumisi yllämme. Se jätti kehooni vireen ja sydämeeni hymyn. Tänne haluan tulla uudestaankin!

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti